Käytiin äitin kanssa hallilla treenaamassa. Tarkoituksena oli treenata em. lisäksi päällejuoksua, mutta oli pakko lähteä pois. Ei aina ehdi tehdä kaikkea mitä haluaisi. Brandyn ja Ruutin kanssa treenattiin okserilla hyppytekniikkaa. Ruuti meni taas kivasti. Pienten asennonkorjaamisten jälkeen se aika hyvin itse asettautui oikeaan asentoon. Mielestäni se lähti hyppäämään ihan oikein. Takaapäin katsottuna on vaikea nähdä meneekö se etupainoisesti. Brandykin aika hyvin asettautui oikeaan asentoon. Muutaman kerran jouduin korjailemaan asentoa, koska se meinaa hosua hirveästi kun on niin tohkeissaan. On kyllä kiva kun se tykkää näistä harjoituksista kovasti. Se hyppäsi tänään 60 senttisen okserin ihan kevyesti! Siis niin, että takarima oli 60 cm, eturima 50 cm ja väli noin 25 cm. VAU! Eli kyllä se hypääämään pystyy melko helpostikin, mutta ei sitä vaan huvita. Täytyy ensi hyppykerralla harkata ainakin Brandyn kanssa set pointteja ja power gridiä. Ruutin kanssa mennään vielä luultavasti pelkällä okserilla.

Tänään harjoiteltiin kotiläksyä, jonka sain Juhalta. Otin puolikkaat kepit ja palkka keppien päähän. En kyllä käyttänyt verkkoja (en jaksanut laittaa paikalleen...), mutta parempi minusta niin. Lähetin Ruutia kepeille kummaltakin puolelta noin 10 metrin päästä ja itse liikuin suoraviivaisesti noin 3-4 m kepeistä. Tarkoituksena oli siis koiran itsenäinen pujotteleminen. Tästä se lähtee, kohta se pujottelee kuin vettä vaan! Brandyn kanssa otettiin ihan kepeillelähetysharjoituksia. Se oli niin pöhkönä taas palkasta, että kaikki keskittyminen meni siihen. Pienen muistutuksen jälkeen (minuutin paikallaanmakuu, jotta pää viilenisi) koira alkoi toimia taas ihan hyvin. Brandy hakee nätisti kepeille jo. Vähän arpomistahan tuo pujottelu on, mutta luulen sen johtuvan palkasta keppien takana. Täytyy harjoitella nyt taas välissä ilman loppupalkkaa. Hitsi, just tuli mieleen etten antanut autopalkkaa. :(

Brenda pääsi vähän hyppimään, kiipeilemään ja menemään putkesta. Koira oli ihan innoissaan ja meinasi varastaa lähdöissä! Hassu vanhus. <3 Otettiin myös vähän kuvia, harmi vaan kun halli on niin pimeä ja salaman avulla näkyy kaikki pölyhiukkasetkin...

Brenda

A-este

Putki

Rengashyppy (ihan kuin sataisi lunta!)

Simppa hyppää rengasta