Springeriryhmämme harjoitteli tänään kuuden esteen rataa, jossa oli vain A-este, putki ja pari hyppyä. Tarkoituksena oli saada lähetettyä koira putkeen ja saada itsevarmuutta A-esteen suorittamiseen ja samalla koira suorittaa esteen oikein. Vaikeutena A:lle menossa oli se, että saa koiran oikaistua suoraan menosuuntaan, ettei se hyppää sivusta ja saada se tekemään alastulokontakti kun itse joutuu kulkemaan melko kaukana sivussa.


Brandy oli innokas ja tarmokas treenatessa. Hypyt tosi oli taas 35 sentissä, vaikuttiko asiaan...? Kontaktit otti hyvin, ohjauksia ei kuunnellut ihan niin hyvin, intoa oli ehkä hieman liikaa. Putkeen irtosi tosi hyvin. Mulla oli myös Ruuti mukana, jolle ekaksi naksuttelin alastulokontaktia, ihan kivasti alkoi hoksaamaan. Sen jälkeen teimme matalilla hypyillä nämä samat harjoitukset sekä yhden ylimääräisen. Koira oli ihan intona, hieman liikaa vauhtia, jolloin liukasteli alustalla. Ohjauksissa oli hyvin kuulolla ja irtosi hyvin putkeen. Kontaktit ei menneet niin hyvin kuin alussa, selkeästi johtui siitä, että vauhtia oli enemmän mukana. Saatiin kuitenkin ihan hyvät suoritukset aikaan. :)