Lähdimme äitin kanssa P-Hau:n epiksiin Pennalaan, koska tarkoituksena olisi lähteä pääsiäisenä kisaamaan virallisiin. Mulle ja Ruutille vähän riskialtista on aloittaa taas tauon jälkeen kisaaminen, koska kontaktit ei ole mielestäni vielä tarpeeksi varmat, mutta en malta olla poiskaan kisakentiltä ja nyt mentiin testaamaan kontaktien toimivuuden.

Minun piti olla omalla hallilla vetämässä treenit kahdeksalta niin eiköhän tullut hirveä kiire. Mölliluokat venyi ja venyi, osallistujia oli tosi paljon. Maksi 2/3 -luokka oli viimeisenä. En olisi millään ehtinyt siihen, joten tein kisaharjoituksen ykkösten radalla. Onneksi olin tutustunut rataan jo. Rata ei ollut millään lailla mielestäni vaikea, kiva ja suoritettavissa oleva. Heittelin Ruutille palloa kentällä ennen omaa vuoroa, mutta kenttä oli täyteen pissailtu (!?), koska Ruuti painoi heti nenänsä maahan eikä kuunnellut minua enää. No, vein napakasti koiran pois, haistelua en suvaitse yhtään. Piste. Radalle mennessä koira oli hyvin kuulolla. Ja sitten riemu repesi. Pituudelle saakka kaikki onnistui ihan hyvin, koko ajan oli sellainen fiilis, että kohta lähtee mopo käsistä. Ruutilla oli hirveä vauhti, kaarteet venyi ja jotenkin se ei ollut kuulolla. Ohjasin puomin oikealta puolelta, jotta sain ennakoivalla valssilla koiran kutoselle. Puomilla otti hyvin kontaktin. Pituuden jälkeen piti mennä kepeille, niin silloin Ruuti hyppäsi esteen 11 ohjauksesta huolimatta. Sain koiran vietyä kepeille, niiden jälkeen valssi, jotta sujuva ohjaus putkeen.

No... Ruuti suunnisti putkelle, huomasi "Kappas, tässähän on puomi!" ja hyppäsi putken vierestä puomin yli, käskin koiran pois, joten se juoksi minua kohti sen ali ja sitten vasta putkeen. Koiralla oli vauhtia vaikka kuinka, mutta koko ajan sellainen ilme, että nyt teen ihan mitä haluan. Fiksuna olisin tässä vaiheessa vienyt koiran kokonaan pois radalta palkatta. Perhanan sikailija.  A:lle asti meni ihan ok, kun himmaan koiraa pysähtymään kontaktille, niin yksi painelee läpi loppusuoralle ja katsoo taas minua ilmeellä, että sinä et voi minulle mitään! Kaiken huipuksi palkkasin koiran vielä reilusti radan jälkeen autolla. Ainakin koiralla oli hauskaa, mutta oma itsevarmuus karisi aika nopsaan nyt tällä. Toivottavasti kisoissa menisi paljon paremmin... Nolottaa vielä senkin takia, että tämä oli ykkösten rata, joka kusi meillä ihan totaalisesti. Aina ei voi onnistua... Huoh. No, uskottelen itselleni, että tämä johtui siitä, että on 13. päivä. ;)